torstai 4. helmikuuta 2016

Raportointi Ouluun ja jatkotoimet

Katetri

Tein raportin tapahtuneesta ylilääkärille Ouluun, jossa kerroin oman näkemykseni asioista. Operaatiohan onnistui muuten hyvin, mutta kotiutusta ja siihen liittyviä tapahtumia kritisoin. Luonnollisesti raportissani toin esille muut henkilökohtaiset tekijät, jotka saattavat vaikuttaa kokonaisuuteen. Luonnollisesti tapahtumien kulussa on suuri syy omalla tietämättämyydelläni ja tyhmyydelläni. Ajattelen, että saattaa olla toisia samanlaisia ihmisiä ja jotta muut voivat välttää tekemäni ja mahdollisesti muiden tekemät virheet, niin kirjoitan asoita julki.

Keskiviikkona poistettiin minulta katetri Kalajoen terveyskeskuksessa klo 11.45 Sovin sairaanhoitajan kanssa, että tulen Kalajoen terveyskeskukseen ennen klo 16 jos tarve on. Join karpalomehua, vettä ja tuoremehua yhteensä noin 3 litraa kolmen tunnina aikana. En saanut virtsaa kulkemaan kuin tipottain vaikka kävin lämpimässä suihkussa ainakin kuusi kertaa ja kävelin huoneesta toiseen mahaani hieroen. Menin terveyskeskukseen ennen klo 16 kuten oli sopinut ja minulta katetroitiin virtsaa melkein 0,7 litraa. Sovin samalla, että voin tulla illalla Kalajoen terveyskeskuksen vuodeosastolle jolloin katetroidaan virtsaa. Minä join hyvin vähän illan aikana. Kävin lämpimässä suihkussa ja kävelin huoneesta toiseen. Olen huomannut, että yleiskuntoni heikkenee ja verenpaineeni nousee. Illalla soitin terveyskeskuksen vuodeosastolle klo 2020 ja kysyin, että milloin minä voisin tulla katetroitavaksi. Heille sopi vaikka heti ja niin menin terveyskeskuksen vuodeosastolle ja minut katetroitiin. Virtsaa tuli 0,7 litraa.

Illalla tein tyytymättömyyden ilmaisun Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden osaratkaisuun.
Ollen lisäksi julkistanut asian facebookissani, koska valtamedia ja tiedotusvälineet salaavat totuuden kansalaisilta.

Olen avustanut toisessa asiassa kahta henkilöä heidän asiassaan työnantajaa, työnantajan liiton lakimiestä ja oululaista juristia vastaan. Poliisi on tutkinut asiaa jo lähes kaksi vuotta. Valitettavasti poliisin ammattitaito on joutunut koetukselle tämän asian tutkinnassa. Olen antanut asiassa määräajaksi 15.02.2016.
En tiedä enkä pysty arvioimaan kuinka paljon nämä asiat vaikuttavat minun kokonaistilanteeseeni.

Illalla otin Panadol-lääkkeen nukkumaan mennessäni n. 22.30. Yöllä heräsin n. klo 2.00 ja paitani oli läpimarka. Kävin lämpimässä suihkussa ja huomasin, että virtsa ei kulje. Menin kuitenkin nukkumaan ja heräsin kello 04.00 kovaan virtsaamiseen tarpeeseen. Virtsaa tuli, mutta hitaasti ja osittain tipottain. Minä kävelin huoneesta toiseen ja hieroin vatsaani. Otin tamsulosiini-tabletin ja Ciproxin-antibiottitabletin. Kävin useita kertoja yrittämässä virtsata ja virtsaa alkoi tullakin yhä paremmin, mutta ei edes tyydyttävästi. Lähetin illalla viestin Ouluun ja odotan vastausta aamulla.

Kello 05.40 menen vessaan, riisun housut alas. Laitoin jalkani tukien pytyn etureunaan. Nojaan käsillä seinään ja rentoudun. Tunnen kuinka virtsa alkaa kulkea sisälläni Pian kuului lorinaa. Ihana tunne. Se toimii sittenkin.
Otin Pandadol-tabletin ja menin uudestaan nukkumaan.

Puhelin soi n. klo 7.30 ja OYKS:n ylilääkäri soitti minulle ja vastasi sähköpostiini soittamalla. Hän totesi systeemin toimivaksi ja antoi uudet ohjeet. Minustakin kommunikointimenettely oli hyvä ja luo potilaallekin turvallisuuuden tunteen. Ylilääkärin mukaa yli 500 gr virtsaa virtsarakossa on liian paljon. Hän kertoi millaisia vaihtoehtoja on olemassa asiassa. Hän kuitenkin päätyi siihen ratkaisuun, että menen Kalajoen terveyskeskukseen ja laitetaan kestokatetri, koska silloin voin kontroilla itse omaa virtsaamistani. Hänen mukaansa 5-6 kertaa päivässä on normaalimäärä. Hän kertoi, että eturauhasen turvotus on syynä virtsavaivoihin. Hän sanoi, että niihin on syytä varautua tulevaisuudessakin, kun joudutaan ottamaan näytepalat eturauhasesta.


Kello 8.00 menin Kalajoen terveyskeskukseen jossa laitettiin kestokatetri ja virtsaa tuli nytkin 0,6 litraa. Näin jälkeenpäin voi olla jälkiviisas ja todeta, että Oulaskankaan lääkärin hoito-ohje kestokatetrin pidosta viikonlopun yli olisi ollut oikea hoito-ohje.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti