torstai 28. maaliskuuta 2024

PE 29.03.2024 Salateitse Saksaan

 




Tutkijan ja valtiotieteiden tohtorin Anu Heiskasen kirja Salateitse Saksaan (2019, Otava) kertoo niistä noin tuhannesta naisesta, jotka alkoivat paeta natsi-Saksan kolmanteen valtakuntaan heti, kun Suomi syyskuun 3. päivänä 1944 ilmoitti irtautuvansa sotaliittolaisuudestaan sen kanssa. Siitä kuukauden päästä alkoivat Lapin sodan taistelut.


Suomi solmi rauhan entisen vihollisensa, kommunistisen Neuvostoliiton kanssa. Vuosia kestänyt rinnakkaiselo oli hetkessä ohi. Tilanne pohjoisessa oli kaoottinen.

Tyypillisin suomalainen maasta lähtijä oli nuori ja naimaton nainen, joka oli sota-aikana työskennellyt saksalaisille. Osa seurusteli tai oli kihloissa saksalaisen miehen kanssa. Moni heistä jo odotti lasta tai huomasi olevansa raskaana pian lähdön jälkeen. Lasten isät olivat lähes poikkeuksetta saksalaisia tai itävaltalaisia miehiä.


Osa lähti huijattuina


Rakkaus tai raskaus eivät olleet ainoita syitä naisten lähtöön. Moni oli tottunut Suomen rintamalla saksalaisten palveluksessa hyvään palkkaan, ja he uskoivat samojen etujen seuraavan mukana myös Saksassa.

Ilmassa oli myös pelkoa. Mitä sodan voittanut Neuvostoliitto tekisi saksalaisia palvelleille naisille? Moni myös aisti, että kotimaan ilmapiiri saattaisi muuttua vihamieliseksi heitä kohtaan.

Kaikki naiset eivät lähteneet vapaaehtoisesti, sillä luhistuvalla Hitlerin Saksalla oli halu saada naisia mukaansa työvoimaksi. Heille saatettiin luvata paluu Ruotsin kautta kotimaahan, mutta rajan ylityksen jälkeen naisten oli toteltava diktatuuria ja ryhdyttävä työntekoon.


Kolmannessa valtakunnassa osa naisista määrättiin jäämään Saksan miehittämään Norjaan ja osa jatkoi perille Saksaan. Perillä Saksassa joidenkin olo saattoi olla siedettäväkin, jos pääsi asumaan esimerkiksi sulhasen perheen luona maaseudulla.

Salateitse Saksaan perustuu Heiskasen väitöskirjaan samasta aiheesta. Pääaineistona ovat olleet Valtiollisen poliisiin kuulustelupöytäkirjat vuosilta 1945–1948, kun näistä naisista lähes 70 prosenttia palasi takaisin kotimaahansa, osa miehityksestä vapautuneesta Norjasta ja osa miehitysalueiden jakamasta Saksasta.

Kolme naista itse ja kahden naisen lapset kertoivat Heiskaselle tarinansa. Kaikkiaan Heiskanen tutustui peräti 648 naisen tarinaan.


Kirja edustaa uudenlaista sotahistoriaa. Se lähestyy sotaa naisten kokemusten kautta ja kertoo lähtijöiden tilanteista moniäänisesti. Keskeisenä lähteenä ovat olleet naisten paluun jälkeen tehdyt kuulustelupöytäkirjat ja haastattelut. Salateitse Saksaan kirja tarjoaa koskettavan kuvauksen selviytymisestä ja elämännälästä poikkeuksellisissa olosuhteissa.


Erittäin mielenkiintoinen kirja. Suosittelen.


Suomen tie rauhaan ja irti Saksasta


02.09.1944 Eduskunnan salaisessa istunnossa äänestetään rauhasta luvuin 113-83. Pääministeri Hackzell ilmoittaa rauhanehdot radiossa, mutta Neuvostoliiton vaatima ilmoitus välien katkaisemisesta Saksan kanssa jää pois.


04./05.09.1944 Aseet vaikenevat rintamalla. Neuvostoliiton puolella osittain päivää myöhemmin.


06.09.1944 Lapin evakuointi alkaa.


15.09.1944 Saksalaisten vetäytymiselle annettu määräaika on kulunut umpeen. Saksalaiset ovat aloittaneet vetäytymisen ja viimeiset laivat ovat lähteneet Etelä-Suomesta ja pohjoisen satamista. Suomi ja Saksa panevat toimeen ”syysmanövereinä” tunnetun sopimuksen, jonka mukaan Suomi seuraa Saksan vetäytymistä päivämatkan päässä.


19.09.1944 Välirauhansopimus allekirjoitetaan Moskovassa.


01.10.1944 Suomalaisten joukkojen yllätysmaihinnousu Torniossa ja Kemissä – taistelut saksalaisten kanssa alkavat.


15.10.1944 Rovaniemi palaa.


18.11.1944 Viimeiset saksalaiset poistuvat Suomesta Ivalo-Kaamanen suunnassa.


Sak­sa­lais­so­ti­lai­den lapset kai­van­neet isää koko elämän

https://www.kaleva.fi/saksalaissotilaiden-lapset-kaivanneet-isaa-koko-el/2036101


Ulkomaalaisten sotilaiden lapset Suomessa 1940–1948

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ulkomaalaisten_sotilaiden_lapset_Suomessa_1940%E2%80%931948


Saksalaisten sotilaiden lapset

https://kansallisarkisto.fi/documents/141232930/153230445/Ulkomaalaisten_sotilaiden_lapset_nide1+(1).pdf

TO 28.03.2024 Pohteen aluehallituksen puheenjohtaja Tapani Tölli

 

Pohteen aluehallituksen puheenjohtaja Tapani Tölli



Olet armeijakaverini ja FB-kaverini. Siksi käännyn puoleesi. Valitettavasti SaniFanissa tavatessamme emme ehtineet keskustella asioista riittävästi. Ehdin kuitenkin ilmaista huolestumiseni Pohteen toiminnasta.

POHDE on tuhoamassa Kalajoen hyvinvointipalvelut. Pohteen johtajat kävivät keskiviikkona 27.03.2024 klo 17.00 – 18.30 esittelemässä Pohteen suunnitelmat Kalajoen palveluiden alasajamiseksi. Olin paikalla tilaisuudessa ja tein asiasta seuraavan blogikirjoituksen.



TO 28.03.2024 Päättäjän tulee tietää mistä hän päättää ja mitkä ovat sen seuraukset

https://kalajokinen.blogspot.com/2024/03/to-28032024-paattajan-tulee-tietaa.html

Erityisesti minua huolettaa Kalajoen akuuttiosaston lopettamispäätös ja vuodeosastopaikkojen sijoittaminen Kalajoelta Nivalaan. Kalajoen kaupunki on jo pitkän aikaa ollut valmis rakentamaan nykyisen terveyskeskuksen yhteyteen tarvittavat lisätilat. Kaupunginjohtaja Jukka Puoskari kysyi vastuulliselta Pohteen johtajalta (naishenkilö), että miksi Pohde ei ole vastannut neuvottelukutsuun ja milloin asiasta voidaan neuvotella. Vastaus oli ettei asiasta neuvotella vaan päätös tulee kesäkuussa. Onko Pohteen johtajan toiminta mielestänne asianmukaista? Voidaanko hänet siirtää toisiin tehtäviin pikaisella aikataululla?

Tulee muistaa, että Kalajoki on kehittyvä kaupunki toisin kuin monet muut paikkakunnat, joissa vuodeosastopaikat säilyvät tai lisääntyvät niin kuin Nivalassa.



Kalajoen terveyskeskus ja vuodeosasto on kalajokisille erittäin tärkeä asia. Meillä on pitkät perinteet sairaalatoiminnasta Kalajoella. Kun Kalajoen palvelut siirtyivät POHTEELLE, niin Kalajoki antoi siinä kaupassa rahaa mukana 2 miljoonaa euroa.



Kalajoen sairaalan historiaa

https://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2023/05/kalajoen-sairaalan-historiaa.html


Terveyden- ja sairaanhoidon kehitys Kalajoella

https://kalajoenhistoria.blogspot.com/2008/12/terveyden-ja-sairaanhoidon-kehitys.html


Sairas ihminen parantuakseen ei tarvitse suurta luottamusmiesorganisaatiota eikä suurta ja kallispalkkaista johtajaorganisaatiota. Sairas ihminen parantuakseen tarvitsee sairaanhoitajia ja lääkäreitä. Jos Kalajoki olisi saanut jatkaa palvelutuotantoaan entiseen malliin, niin Kalajoella terveys- ja sotepalvelut olisivat kunnossa. Nyt POHTEE:lle siirtymisen jälkeen melkein kaikki on tuhottu. Sinä varmasti tunnet piston sydämessäsi tästä palvelujen tuhoamisesta. Olen arvostanut Sinun toimintaansa ja pitänyt Sinua oikeudenmukaisena ja tasapuolisena henkilönä. Valitettavasti nyt olen todella pettynyt johtamasi organisaation toimintaan.


Terveisin armeijakaverisi ja FB-kaverisi Erkki

keskiviikko 27. maaliskuuta 2024

TO 28.03.2024 Arvoisa ministeri ja hyvä FB-kaveri Kaisa Juuso

 

                                                 Ministeri Kaisa Juuso on hyvä FB-kaverini


Pohteen johtajat kävivät keskiviikkona 27.03.2024 klo 17.00 – 18.30 esittelemässä Pohteen suunnitelmat Kalajoen palveluiden alasajamiseksi. Olin paikalla tilaisuudessa ja tein asiasta seuraavan blogikirjoituksen.


TO 28.03.2024 Päättäjän tulee tietää mistä hän päättää ja mitkä ovat sen seuraukset

https://kalajokinen.blogspot.com/2024/03/to-28032024-paattajan-tulee-tietaa.html


Erityisesti minua huolettaa Kalajoen akuuttiosaston lopettamispäätös ja vuodeosastopaikkojen sijoittaminen Kalajoelta Nivalaan. Kalajoen kaupunki on jo pitkän aikaa ollut valmis rakentamaan nykyisen terveyskeskuksen yhteyteen tarvittavat lisätilat. Kaupunginjohtaja Jukka Puoskari kysyi vastuulliselta Pohteen johtajalta (naishenkilö), että miksi Pohde ei ole vastannut neuvottelukutsuun ja milloin asiasta voidaan neuvotella. Vastaus oli ettei asiasta neuvotella vaan päätös tulee kesäkuussa. Onko Pohteen johtajan toiminta mielestänne asianmukaista? Voidaanko hänet siirtää toisiin tehtäviin pikaisella aikataululla?


Kalajoen terveyskeskus ja vuodeosasto on kalajokisille erittän tärkeä asia. Meillä on pitkät perinteet sairaalatoiminnasta Kalajoella.


Kalajoen sairaalan historiaa

https://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2023/05/kalajoen-sairaalan-historiaa.html


Terveyden- ja sairaanhoidon kehitys Kalajoella

https://kalajoenhistoria.blogspot.com/2008/12/terveyden-ja-sairaanhoidon-kehitys.html


Minä odotan ministeriltä toimenpiteitä tämän vaikean SOTE-tilanteen johdosta. Sairas ihminen parantuakseen ei tarvitse suurta luottamusmiesorganisaatiota eikä suurta ja kallispalkkaista johtajaorganisaatiota. Sairas ihminen parantuakseen tarvitsee sairaanhoitajia ja lääkäreitä. Rohkaisen Teitä nopeaan toimintaan asiassa. Tilanne on nyt puhallettava poikki, jotta hvyinvointialueet eivät ehdi tuhota palveluverkostoaan. Hyvinvointialueiden määrää on vähennettävä 5-6 alueeseen. Luottamusmiesorganisaatiot on purettava ja pääosa hyvinvointialueista on lopetettava vuoden 2024 loppuun mennessä.


FB-kaveri Erkki Aho

www.erkkiaho.com



TO 28.03.2024 Päättäjän tulee tietää mistä hän päättää ja mitkä ovat sen seuraukset

 


Pohteen tiedotustilaisuus pidettiin Kalajoella Merenojan auditoriossa keskiviikkona klo 17-18.30. Ajankäytöstä vastasivat Pohteen edustajat lähes 90 % ja paikalliset saivat kommentoida asiaa 10 % ajasta.

Raution paloaseman sulkemispäätös on järjetön. Rautiossa tilojen vuokraaja ei peri vuokraa tiloista ja henkilöstö on lupautunut työskentelemään euron tuntipalkalla. Revi siitä säästöt. Pohde ei ole tarkastellut mitkä ovat säästöpäätöksen seuraukset Raution kylälle. Ne ovat lähes katastorfaaliset. Rautiossa ei ole muutenkaan kovin paljon virikkeitä ja nyt vietäisiin Pohteen toimesta pois viimeisetkin virikkeet. Palokunnasta on Rautiolle ja rautiolaisille sekä koko lähialueelle erittäin suuri hyöty ja turvallisuutta luova tekijä. Pohteen on peruttava heti Raution paloaseman lakkautussuunnitelma. On neuvoteltava rautiolaisten kanssa asiasta ja on huomioitava paloaseman lakkauttamisen vaikutukset eli seuraukset koko kylälle. Todellista säästöä ei voida esittää. Nytkin yritettiin esittää totuudenvastaista muistitietoa säästöistä Pohteen edustajan toimesta. Pohteen edustaja väitti Raution paloaseman sulkemisen tuovan Pohteelle 30 000 euron säästön. Tämä on emävale.




Kalajoen vuodeosaston lakkautus on meille järkyttävä uutinen. Kaikki sitä kuulee kun vanhaksi elää. Kalajoella on 12 600 asukasta ja kesäaikana monin kertainen määrä. Nivalassa on 10 500 asukasta ja Nivalan terveyskeskukseen lisätään 20 paikkaa ja Kalajoelta viedään 20 paikkaa. Kalajoelle pitää lisätä 20 paikkaa eikä vähentää 20 paikkaa. Pohteen päätös lakkauttaa Kalajoen vuodeosasto on järjetön päätös. Kalajoen terveyskeskus on ollut aina sairaala ja niin se tulee olla vastakin. Kalajoen terveyskeskuksen menoista Pohteen edustajat esittivät virheellistä tietoa. Kalajoen vuodeosaston paikkamäärää supistettiin 27:stä 20:een Pohteen vaatimuksesta. Kalajoen terveyskeskuksen menoja nosti se, että muualta jouduttiin ostamaan paikkoja kalliilla hinnalla, kun omasta terveyskeskuksesta oli paikkoja vähennetty.  Lisäksi OYKS:n laskut on aina hyväksyttävä sen suuruisena kuin ne esitetään. OYKS:n laskut vääristävät tilannetta. Kalajoen terveyskeskusta on laajennettava eikä vuodeosastopaikkoja saa vähentää tai niin kuin nyt on esitetty kokonaan vähennettäväksi. Tätä ajatusta on mahdoton hyväksyä.


Kun SOTE-ratkaisua aikanaan perusteltiin, niin lähtökohta oli se, että palvelut paranevat ja kustannustehokkuus paranee. Nyt on käynyt päinvastoin. Lähtökohtana uudistuksessa ei ole ollut sairaan etu vaan Oulun Yliopistollisen Keskussairaalan etu. Mitkä ovat Kalajoen vuodeosaston lakkautuksen vaikutus kalajokisille ja Kalajoelle. Ne puuttuvat päätöksestä. Ei tiedetä mistä on päätetty ja mitkä ovat päätöksen seuraukset.  Päätös lisää kalajokisten ja Kelan kustannuksia ja päätös on erittäin vahingollinen yhteiskunnallisesti Kalajoen kaupungille ja kalajokisille. Missä on Pohteen laskelmat asiasta? Niitä ei ole, vaan  toimitaan luulon ja virheellisten laskelmien varassa.

En ymmärrä Pohteen päätöstä estää senioritalon rakentaminen Rautioon. Väestö ikääntyy ja heistä on pidettävä huolta. Siksi on rakennettava senioritalo Rautioon ja Himangalle sekä seniorikeskus Kalajoelle. Kalajoelle rakennettavaan seniorikeskukseen voidaan sijoittaa kuntoutuspalvelut 10-15 paikkaa ja muut Pohteen palvelut.

Tiedostustilaisuudesta Pohteen johtajilla oli kiire pois. Ymmärrän heidän pelkonsa. Tiedotustilaisuudessa ei ehditty käsitellä mistä tarvittavat säästöt saadaan aikaan. Säästöt pitää ottaa luottamusmiesorganisaatiosta , jota sairastunut ihminen ei tarvitse.

Luottamusorganisaatiot on lakkautettava tarpeettomina. Lisäksi SOTE-alueen johtajan palkka on 17 400 euroa kuukaudessa. Se on suurempi kuin pääministerin palkka. Sotealueilla on yli 660 johtajaa joiden palkka on vähintäänkin 5000 euroa kuukaudessa. Tarvitseeko sairas parantuakseen näitä johtajia tai suurta tarpeetonta luottamusmiesorganisaatiota? Ei tarvitse. Koko SOTE-alue on lopetettava ja johtajat on irtisanottava. Sairas henkilö ei tarvitsen näitä johtajia vaan sairas henkilö parantuakseen tarvitsee sairaanhoitajan ja lääkärin palveluja.

Nyt on kiireesti puhallettava peli poikki. Kalajoen vuodeosastoa ei saa lakkauttaa ja on lähdettävä siitä tilanteesta, että Kalajoen vuodeoston paikkamäärää lisätään 20;llä siis yhteensä 40 paikkaa.

Raution paloaseman toiminnan on jatkuttava. Senioritoiminnan organisoimisesta esittämälläni tavalla on jatkettava tämän hetkeen tilanteen mukaan Pohteen kanssa. Pohteen edustaja lupasi senioriasioista neuvottelut Kalajoen kaupungin kanssa viimeistään kesäkuussa. Silloin on Raution senioritalon asiakin esillä. Koska rakennusalalla on nyt syvä taantuma niin senioritalon rakentamiselle olisi tilausta.



tiistai 26. maaliskuuta 2024

KE 27.03.2024 Oikeusvaltio, jos sellaisesta voidaan puhua, kipuilee huippujuristi Jaana Kavoniuksen kanssa

 




Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus vangitsi Totuuspuolueen puheenjohtaja Jaana Kavoniuksen!

https://alibi.fi/uutiset/lansi-uudenmaan-karajaoikeus-vangitsi-totuuspuolueen-puheenjohtaja-jaana-kavoniuksen/

Alibi kertoo, että Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus päätti vangita Jaana Kavoniuksen, mutta ei kerro käräjätuomarin nimeä, joka kätkeytyy Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden nimen taakse. Se olisi tärkeä tieto suurelle yleisölle.

Huippujuristi Jaana Kavoniuksen 29-sivuiset turvapaikkahakemukset ovat ammattitaidolla tehdyt ja hänellä on oman ammattitaitonsa lisäksi taustalla huippujuristit mm. oikeustieteen tohtori Peter Kavonius.


Suomi tarvitsee oikeusjärjestelmän uudistamisen. Suomeen on saatava perustuslakituomioistuin kuten muissakin maissa on.

Perustuslakituomioistuin

https://fi.wikipedia.org/wiki/Perustuslakituomioistuin


Kun Suomi saa perustuslakituomioistuimen, niin korkein oikeus ja nykyisenkaltainen laillisuusvalvonta sekä hallinto-oikeudet käyvät tarpeettomiksi. Suomalaiset tarvitsevat kaksi oikeusastetta eli käräjä- ja hovioikeudet sekä perustuslaktuomioistuimen. Suomi on palautettava takaisin oikeusvaltioiden joukkoon.


Pitkän oikeustaistelukokemukseni perusteella


Minä, Erkki Aho, olen joutunut syyttömänä kärsimään 4 konkurssia, yhden 75 päivän ehdottoman vankeustuomion, mikä muutetiin ehdonalaiseksi ja yhden 5 kuukauden vankeustuomion, mikä muutettiin ehdonalaiseksi sekä 7 kunnianloukkaustuomiota. Olen menettänyt Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta, yritykseni, omaisuuteni, ihmisarvoni ja minulle on aiheutettu avioero valtion rikollisen toiminnan johdosta. Olen ollut luottokelvottomana yli 25 vuotta enkä ole voinut harjoittaa yritystoimintaa. Minä en ole saanut esteetöntä rikostutkintaa eikä oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä 27 vuoteen. Minut on pidätetty useita kertoja rikollisten toimesta ja minä on joutunut olemaan maan paossa Suomessa, Ruotsissa ja Bulgariassa. Minä joutunut hakemaan poliittista turvapaikkaa Suomen valtion rikollisen toiminnan johdosta Euroopan Unionilta eli oikeuskomisaari Vera Jourovalta sekä Bulgarian presidentiltä. Minä on menettänyt terveyteni sairastuttuani syöpään ja korkeaan verenpaineeseen. Syövän onnistuin voittamaan, mutta korkea verenpaine on tuhonnut elimistöäni ja on edelleenkin hengenvaarallisen korkea. Sairastuin diabetekseen. Minulle on aiheutettu avioero valtion rikollisen toiminnan johdosta. Tämä on minulle äärettömän raskas ja vaikea asia.

Olen joutunut Suomen valtion 27 vuoden kidutuksen kohteeksi ja Kalajoen kaupungin 40 vuoden syrjinnän kohteeksi.



Olen sitä mieltä, että syyttäjälaitos on ehkä pahin rikollisorganisaatio Suomessa. Syyttäjälaitos järjestää teatterioikeudenkäyntejä.

Minä hain aikaisemmin turvapaikkaa Bulgarian valtiolta ja Euroopan Unioinilta, kun jouduin Suomen viranomaisten eli Kalajoen ja Raahen poliisien sekä syyttäjälaitoksen rikollisen toiminnan kohteeksi. Minulla oli kiistattomat todistusaineistot siitä, että olen oikeassa, mutta mitään todistusaineistoa ei otettu vastaan eikä todistajiani kuultu missään vaiheessa.







Erkki Aho Bulgariassa





Bulgarian valtion kielteinen päätös turvapaikkahakemukseeni. Samoin teki myös Euroopan Unioni.


TI 20.07.21 Kantelu oikeuskanslerille Virkavallan väärinkäytöstä ja viranomaisten rikollisesta toiminnasta. Ulosotto pitää rikokset avoimena

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/07/ti-200721-kantelu-oikeuskanslerille.html



LA 01.08.2020 Perusteet sille, että olen oikeassa ja että on syytä epäillä, että Suomen valtion viranomaiset toimivat rikollisesti

http://kalajokinen.blogspot.com/2020/08/la-01082020-perusteet-sille-etta-olen.html



Terve Juha!

https://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2017/07/erkki-ahio-ja-paaministeri-juha-sipila.html



27.05.2023 Erkki Aho 73 vuotta

https://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2023/05/27052023-erkki-aho-73-vuotta.html



TI 15.12.2020 poliisi, tutkija Pekka Niskakangas, poliisi tutkinnanjohtaja Hannu Mensonen, poliisi tutkinnanjohtaja Tiina Sarparanta

https://kalajokinen.blogspot.com/2020/12/ti-15122020-poliisi-tutkija-pekka.html



En voi välttyä vaikutelmalta, että poliisiorganisaatio on ylhäältä johdettu rikollisorganisaatio, jota kansanedustajat ja ministerit suojelevat. Tavallisen kansalaisen pitäisi pystyä luottamaan poliisin toimintaan ja kansanedustajien tulisi valvoa laillisuusvalvonnan kautta poliisien toimintaa. Valitettavasti poliisit saavat toimia villisti ja vapaasti kuin siat vatukossa.



TI 27.02.2024 Arvoisa opetusministeri Anna-Maja Henriksson

http://kalajokinen.blogspot.com/2024/02/ti-27022024-arvoisa-opetusministeri.html



KE 27.03.2024 Maamme – itsenäisen Suomen kulttuurihistoria

 




Suomen itsenäisyyden aika on ollut täynnä suuria muutoksia. Sadassa vuodessa elintaso on kasvanut huimasti ja Suomi on avautunut entistä enemmän maailmalta tuleville vaikutteille. Yhteiset muistot ja sukupolvikokemukset ovar yhdistäneeet kansakuntaa siinä, missä lamat ja poliitttinen ilmapiiri ovat sitä jakaneet.

Maamme-kirja näyttää sanoin ja kuvin, millaista elämä itsenäisessä Suomessa on ollut. Maamme – itsenäisen Suomen kulttuurihistoria on todella asiantuntemuksella kirjoitettu. Kirjan on toimittaneet Marjo Kaartinen, Hannu Salmi ja Marja Tuominen. Kirja on todella hyvin kirjoitettu. Kirjassa on melkein 500-sivua. Kirja on mielenkiintoinen ja asiantuteva. Suosittelen.

maanantai 25. maaliskuuta 2024

TI 26.03.2024 Kalajoki 500 vuotta ja taidenäyttelyni

 


Raution, Kalajoen ja Suomen historiaa käsittelevä taidenäyttelyni on niin laaja, että Kalajoelta on vaikea löytää niin suurta näyttelytilaa, että koko näyttely saadaan esille. Siksi on mietittävä muita mahdollisuuksia. Mielestäni näyttely voidaan jakaa pienempiin osiin esimerkiksi siten, että Raution raatihuoneelle tulee n.30 maalaausta ja piirrosta sekä yksi pienoismalli – Raution pappila.

LA 23.03.2024 Kotikyläni on Kalajoen Rautio

https://kalajokinen.blogspot.com/2024/03/la-23032024-kotikylani-on-kalajoen.html

Olen kutsunut Raution kyläyhdistyksen puheenjohtajan ja sihteeriin katsomaan näyttelyäni ja keskustelemaan ideani toteutuksesta. Asiaa on viritelty jo pidemmän ajan. Odotan kyläyhdistyksen puheenjohtaja ja sihteerin vierailua mahdollisimman pian.



Rautiota koskevalle taidenäyttelyn osalle n. 40 maalausta pyrin löytämään oman paikkansa esim. Kyläkaupan yhteydessä. Silloin taidenäyttelyllä olisi myös liiketaloudellista merkitystä, koska se lisää kyläkaupan vetovoimaa merkittävästi. Tämän asian osalta ei ole vielä edetty.




Taidenäyttelyni pääosa voisi olla ostoskeskus Loistossa. Siihen kuuluu Kalajoen historian vanhemman osan maalauksia ja piirroksia noin 40-50 maalausta ja piirrosta sekä pienoismallinäyttely, jossa on 23 rakennusten pienoismallia. Olen keskustellut asiasta Loiston omistajan kanssa. Hän kävi vaimonsa kanssa tutustumassa taidenäyttelyyni. Ostoskeskus Loistolle taidenäyttelystäni olisi paljon hyötyä. Se olisi vetovoimatekijä mikä lisäisi kävijämääriä ja sitä kautta yritysten myyntiä ja tulosta. Se lisäisi kävijämääriä varsinkin hiljaisempana talvikautena. Eteenkin kalajokiset löytäisivät Ostoskeskus Loiston paremmin käyntikohteekseen.




Taidenäyttelyni uudempi osa voisi olla sijoitettuna Kalajoella johonkin toiseen paikkaan esim. Tapion Tuvan näyttelytiloihin. Tähän osaa kuuluu n. 40 -50 maalausta. En ole vielä keskustellut asiasta Tapion Tuvan omistajan kanssa. Taidenäyttelylläni olisi taloudellista merkitystä myös Tapion Tuvalle. Se lisäisi kävijämääriä merkittävästi.


Himangalle minulla olisi tarjolla maalaus Himangan kirkosta

https://fi.wikipedia.org/wiki/Himangan_kirkko ,



muotokuva urheilujohtaja Jukka Uunilasta

https://fi.wikipedia.org/wiki/Jukka_Uunila ,



muotokuva tv-kuuluttaja, tiedottaja

https://fi.wikipedia.org/wiki/Anna-Liisa_Tilus




sekä muotokuvapiirros kansanedustaja Sakari Ainalista

https://fi.wikipedia.org/wiki/Sakari_Ainali


Himangalla on Juhani Lindellin tekemä Raumankarin keskustan pienoismalli. Näistä saataisiin Himangalle taidenäyttelylleni ydinosa. On löydettävä paikka Himangalta sekä luotava yhteistyökuvio Himangan kotiseutuyhdistyksen kanssa. Nyt on vielä aikaa täydentää taidenäyttelyä muun muassa maalauksilla ja muotokuvapiirroksille himankalaisista merkkihenkilöistä tai maalauksilla tapahtumista ennen vuoden loppua.


Tällä hetkellä taitelijat maalavat taidenäyttelyyni seuraavia maalauksia ja piirroksia. Raution tohtoreista tehdään muotokuvapiirroksia. Tarvittavista valokuvista puuttuu enää yksi.

Taiteilija maalaa minulle maalausta Kalajoen kirkosta, Himangan kirkosta ja Ansio laivasta. Toinen taitelija on jo maalannut muotokuvan paralympialisti Kari Joki-Erkkilästä, mutta maalaus ei ole vielä tullut minulle Kalajoelle.


Vielä haluan taidenäyttelyyni muotokuvamaalauksen huolitsija Martti Rahjasta. Hän on tehnyt erittäin merkittävän työn Kalajoen sataman kehittämisessä. Minulla on n. 60 isoa valokuvaa Kalajoen satamaan kehittymisestä ja olen kirjoittanut Rahjan sataman merkillisen ja monivaiheisen historiikin.


Haluan taidenäyttelyyni myös muotokuvan professori Juhani Kärjästä

https://www.hs.fi/muistot/art-2000010237757.html


Näihin maalauksiin tarvitsen taloudellista tukea eli sponsorin.


Minä teen vielä taidenäyttelyyni taideteoksiin opastetaulut, joiden koko on 30 x 40 cm. Ne tulevat vihreisiin kehyksiin. Näin taidenäyttelyssä kävijät voivat lukea taideteoksen opastetaulusta sen, mitä taideteos esittää. Opastetauluja tulee koko näyttelyyn n. 170.


Minä teen vielä taidenäyttelyyni opastuksiin nettiversion. Sellainen minulla oli käytössä 10 vuotta sitten kun taidenäyttelyni oli Tapion Tuvalla

https://kalajoki-nayttely.blogspot.com/2014/12/erkki-ahon-kalajoki-nayttely.html


ja Etappi-Kirppiksellä

https://kalajoki-nayttely.blogspot.com/search?updated-max=2017-05-02T04:32:00-07:00&max-results=7


Nyt on tehtävä uusi nettiversio näyttelyn toteutuksen mukaisena.


Etappi-kirppiksellä taidenäyttelyyni liittyi myös valokuvanäyttely. Sellaisen toteuttaminen minulla on edelleen suunnitelmissa. Silloin valokuvanäyttely herätti suurta mielenkiintoa. Nyt minulla on kokemusta sellaisen organisoimisessa. Siksi haluan sellaisen taidenäyttelyni yhteyteen. Nyt siitä tulisi vähintäänkin 2000 valokuvan kokoinen tai mahdollisesti suurempi ehkä 5000 valokuvaa. Sellainen Kalajoen 500-vuotisjuhlavuoden näyttelynä olisi merkittävä historiallinen teko. Valokuvanäyttely voitaisiin toteuttaa pienemmissä puitteissa esim. Kärkisen kyläyhdistyksen kassa Kärkisen koululla n. 50 - 60 valokuvan suuruisena.


Taidenäyttelyni eteenpäin vieminen vaatii tällä hetkellä taloudellista tukea n. 8000 euroa. Valokuvanäyttelyn toteutus ei ole tässä arviossa mukana.


Mielestäni tällä tavalla saadaan Kalajoki 500 juhlavuosi parhaiten koko Kalajoen asiaksi ja hyödyksi. Teen taidenäyttelylleni vielä markkinointiohjelman koko vuodeksi ja siinä tarvitsen yhteistyötä Kalajoen kaupungin markkinoinnista vastaavien henkilöiden kanssa.